Valkealan Kirkonkylän Nuorisoseuran sykkivä sydän
Joka kesä tuhannet katsojat vaeltavat valtaamaan Hirsmäen museoalueen puiset penkit. Satoi tai paistoi. Jokainen kesä ihmiset pääsevät nauttimaan tunnelmallisesta miljööstä, tuoksuvasta pullasta ja makkarasta. Haitari soi. Tuokio irti arjesta.
Oltiin siinä saunanlauteilla kaatosateessa, kun Jouko repliikkinsä unohdettuaan kuiskasi suupielestään että ” Mitä seuraavaksi tapahtuu?” Totesin siihen että sammuta nyt ensin vaikka toi suihku.
(Esko Olenius,Simpauttajan näytöksestä 2005)
Valkealan kesäteatteri tarjoaa vuosittain nähtäväksi viihdyttäviä tarinoita, mielenkiintoisia juonenkäänteitä sekä erilaisempia hahmoja. Kahden tunnin mittaisen esityksen valmistamiseen on kulunut kuitenkin lukemattomia talkootunteja. Ihmiset esityksen takana ovat mukana toiminnassa kaikki omasta halustaan ja velvollisuuden tunnosta, mutta mikä tärkeintä, Suurella sydämellä.
Kesäteatterilla toimii yksilöitä, pariskuntia, jopa kokonaisia perheitä. Suurta osaa tarvitaan kahvion, lipunmyynnin, järjestyksenvalvonnan ja tekniikan pyörittämiseen esityskaudella. Harjoitusaikana tarvitaan näkemystä lavasteiden suunnitteluun ja käsipareja pystytykseen. Puvuston ja tarpeiston suunnittelu ja hankinta on osaavan käsissä. Eikä voi kuin ihmetellä, miten tarvikkeet, kahvit ja pullat, käsikirjoitusniput ja muu järjestyy aina oikeaan paikkaan, silloin kun tarvitaan.
Ohjaaja on isä, äiti ja ystävä
Hän teki sen mitä muut eivät osanneet tai jostain syystä ymmärtäneet tehdä.
(Pentti Pöllänen Pauli Silvosta; Nuorisoseura talonsa vanki, 2002)
Näytelmä valitaan vuoden vaihteessa, toki mieluusti jo aiemminkin. Ohjaaja tekee roolituksen kevään aikana. Näyttämölle pääsee näytelmästä riippuen 10- 35 harrastajaa. Kun katsotaan historiaa taaksepäin, oli näytelmiin kirjoitettu enemmän rooleja kuin nykypäivänä. Harjoitukset alkavat maaliskuussa. Seurantalon salissa vietetyn 70 tunnin jälkeen ollaan päästy irti käsikirjoituksesta, repliikit ovat sujuvasti päässä ja ohjaajalle alkaa näytelmän runko olemaan selvä. Toukokuussa pannaan pilkkihaalarit päälle ja painutaan ulos oikeisiin lavasteisiin, tai pikemminkin sinne minne lavasteet pikkuhiljaa rakentuvat. Lopulliset asemat vahvistuvat, kun harjoituksia jatketaan kolmesti viikossa, aivan lähellä ensi-iltaa useamminkin. Kaikkiaan harjoitellaan 160 tuntia. Siinä ajassa näyttelijätovereista ehtii tulla läheisiä, syntyy ikuisia ystäviä.
Ohjaajaa koordinoi, opastaa, markkinoi, lavastaa ja puvustaa. Ohjaaja etsii näytelmän ja kantaa vastuuta öin ja päivin.
Uuden vuosituhannen tuulet
”Valkealan Nuorisoseurassa onselvästi hyvä yhteishenki. Se tuntuu hetiparkkipaikalta asti ja heijastuu niinlavalle kuin väliaikapalveluihinkin.” (Saara Markkanen,Kouvolan Sanomat,20.7.2008)
2000-luvun paremmalla puolella katsojaluvut ovat nousseet räjähdysmäisesti. Kesät ovat olleet hyvinkin suotuisia meille, ja katsomot täyttyvät kerta toisensa jälkeen. Kesän aikana esityksen näkee lähes 5000 henkeä. Valkealan kesä
teatteri on ottanut suunnakseen esittää viihteellistä komediaa, jota katsojat ympäri maakuntaa osaavat odottaa ja varaavat paikkoja aikaisin kesällä.
Nykyään monet perheet edelleenkin harrastavat kanssamme yhdessä. Lasten ja nuorten osallisuus näyttämöllä on jonkin verran hiipunut, mutta siinä meillä on siis parannettavaa tulevaisuutta suunniteltaessa. Olemme han pitäneet yllä lasten ja nuorten teatteriharrastusta nuorisoseuran puitteissa
mahdollisuuksien mukaan, kenties juuri tulevaisuutta silmällä pitäen. Uskoisin että uuden innokkaan sukupolven myötä saamme elvytettyä lapsi- ja nuorisoryhmätkin mukaan tekijöiden joukkoon.
Viime vuosina kesäteatterialueella on tapahtunut valtavasti kehitystä. On parannettu kahvilatoimintaa ja rakennettu uusi hieno kahviorakennus. On hankittu parempaa äänentoistoa ajatellen langattomat mikrofonit ja huomioitu asiakkaita asentamalla induktiosilmukka.
Tehtävät ovat vakiintuneet vuosien saatossa kokemuksen myötä. Tämä mahdollistaa sujuvan palvelun ja kiireettömän ilmapiirin asiakkaalle. Talkoolaisia löytyy jokaiseen tehtävään aina rakentamisesta siivoamiseen, jäätelön myyntiin ja ohjaajiksi parkkipaikalle. Uutta verta saadaan mukaan joka vuosi niin näyttämölle kuin muuhunkin toimintaan. Valkealan kesäteatteri on kuin yhtä suurta perhettä, eikä sinne kerran liittyneenä edes tohtisi lähteä pois.